1600-luvulla elänyt ranskalainen filosofi, matemaatikko ja fyysikko Blaise Pascal esitti omaperäisen tavan lähestyä uskoa Jumalaan. Ennen Pascalia vaikuttaneet kristityt ajattelijat kuten Tuomas Akvinolainen ja Descartes pyrkivät perustelemaan Jumalaan uskomisen loogisilla argumenteilla, jotka osoittavat Jumalan olemassaolon. Pascal sen sijaan ei ollut vaikuttunut tästä yrityksestä, eikä pitänyt sitä toimivana. Sen sijaan hän pyrki osoittamaan, että Jumalaan tulisi uskoa ns. harkinnallisista syistä (eng. prudential reasons). Toisin sanoen Pascalin mielestä kannattaa uskoa Jumalaan, sillä se on paras vaihtoehto itsemme kannalta, myös silloin kun Jumalan olemassaolon totuutta ei tiedetä. Tätä ajatusta kutsutaan Pascalin vedonlyönniksi. Osa vedonlyöntiargumenttia on niin kutsuttu superdominanssin argumentti: oletetaan, että on kaksi mahdollista valintaa, A ja B, ja huonoin mahdollinen tulos valinnasta A on vähintään yhtä hyvä kuin paras mahdollinen tulos valinnasta B. Oletetaan myös, että ainakin yhdessä mahdollisessa todellisuudessa A:n tulos on selkeästi parempi kuin B:n Todennäköisyyslaskennassa tätä kutsutaan superdominanssiksi, ja sen perusteella voidaan järkevästi valita A, jos A:n tai B:n totuusarvo on määrittämätön. Siispä jos oletetaan että Jumalan olemista ei tiedetä, voidaan silti muodostaa seuraava valintamatriisi:
| Jumala on olemassa | Jumalaa ei ole olemassa | |
| Usko Jumalaan | Ikuinen onni | Mikään ei muutu |
| Älä usko Jumalaan | Ikuinen kurjuus | Mikään ei muutu |
Jumalaan uskominen superdominoi uskomatta olemista: huonoin tulos Jumalaan uskomisesta on se, että mikään ei muutu, samoin kuin paras tulos uskomatta olemisesta. Joku voisi sanoa, että Jumalaan uskominen ilman Jumalan olemassaoloa on huono vaihtoehto, sillä se rajoittaa elämää ja nautintoja ilman palkkiota. Todellisuus on kuitenkin se, että uskonnolliset ihmiset elävät hyvin täyttävää ja mielekästä elämää: rajoitteellisuus tuo rakennetta ja järjestystä, mikä mahdollistaa hyvän ja tuotteliaan elämän. Usko Jumalaan tuo myös merkitystä ja turvaa, vaikka Jumalaa ei todellisuudessa olisikaan olemassa. Mutta nämä pohdinnat ovat täysin merkityksettömiä verrattuna tilanteeseen, jossa Jumala on olemassa: ihmisen elämä maan päällä on rajallinen, kun taas sen jälkeen tuleva on päättymätöntä, eikä siihen voi enää vaikuttaa maallisen elämän päätyttyä. Siispä se, mikä meitä odottaa kuoleman jälkeen on äärettömästi parempaa tai pahempaa kuin mikään täällä koettava ja siksi paljon myös paljon tärkeämpää.
Pascalin vedonlyönnissä on kuitenkin ongelma, joka tekee siitä riittämättömän perustan Jumalaan uskomiselle. Usko Jumalaan ei voi perustua veikkaukseen – ajatukseen, että Jumala saattaa olla olemassa, siispä päätän ”uskoa” Jumalaan oman hyötyni takia. Uskossa ei myöskään ole kyse pelkästään Jumalan olemassaoloon uskomisesta, vaan myös Jumalan tuntemisesta, rakastamisesta ja tottelemisesta. Pascal oli itse samaa mieltä. Vedonlyönti on kuitenkin arvokas työkalu, sillä se voi motivoida tutkimaan kristinuskoa ja sen totuutta: se osoittaa selkeästi sen, että Jumalaan uskomisessa on paljon menetettävää ja voitettavaa, eivätkä ne jakaudu tasaisesti. Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että jos uskot Jumalaan, mahdollinen voitto on mittaamattoman suuri (taivas) ja häviö olematon. Jos sen sijaan et usko, voitto on mitätön ja häviö mittaamattoman suuri (helvetti).
Kristinuskon lisäksi on olemassa lukuisia muita maailmankatsomuksia, joten on aiheellista tarkastella myös niihin liittyviä harkinnallisia syitä Pascalin vedonlyönnin tapaisesti. Toisin sanoen voidaan pohtia niihin kuulumisen tuomia etuja ja epäuskoisuuden tuomia mahdollisia haittoja. Täysin kattavan vertailun tekemisen voi jättää toiseen kertaan. Mutta todettakoon sen verran, että kristinuskoon liittyvät harkinnalliset syyt ovat ylivoimaisesti suuremmat kuin missään muussa maailmankuvassa: mikään muu maailmankuva a) ei esitä yhtä suuria etuja ja b) yhtä suuria haittoja kuin kristinusko. Ainoa lähelle pääsevä maailmankuva on islam, mutta Allahin luonnosta johtuen ‘etu’ eli paratiisiin pääsy jää hyvin epävarmaksi vaikka islam olisikin totta.
Vedonlyönnissä on myös toinen ongelma mikä voi viedä argumentilta uskottavuutta. Se olettaa, Jumalan olemassaolon todennäköisyyden olevan määrittämätön, mutta tämä ei päde kaikille ihmisille: esimerkiksi ateisti sanoisi todennäköisyyden olevan nolla, jolloin argumentti ei vetoa häneen henkilökohtaisesti. Siksi en sano, että Jumalaan tulisi uskoa vedonlyönnin perusteella. Mutta järkevä oman edun tavoittelu määrää, että kysymys Jumalan olemassaolosta on syytä ottaa vakavasti, eikä näin merkittävää asiaa ei kannata jättää epävarmuuden varaan. Vaikka Pascal oli tyytymätön kristillisen filosofian yrityksiin todistaa Jumalan olemassaolo, se ja muut maailmankuvalliset kysymykset eivät ole selvittämättömiä mysteereitä. Ihmisen rajallisen ymmärryksen takia absoluuttisen varman ja täyden vastauksen saaminen järjen keinoin ei ole mahdollista, mutta systemaattisella ja kärsivällisellä tarkastelulla voidaan päästä lähelle.
Maailmankuvat hypoteeseina
Vertailua varten eri maailmankuvat voidaan hahmottaa helposti hypoteeseina siitä, mitä maailma on. Ne ovat ryhmä toteamuksia, jotka yhdessä muodostavat tietynlaisen käsityksen (tavallaan hypoteesin) siitä, mitä maailma on. Näitä hypoteeseja voidaan tarkastella (muun muassa) alla olevien kriteereiden pohjalta, ja siten joko kumota tai todentaa ne. Tutkiminen on helpointa tehdä kasaantuvalla menetelmällä: lähdetään liikkeelle perusasioista, eli niistä kysymyksistä, jotka jakavat maailmankuvia perusteellisimmalla tasolla ja arvioidaan eri maailmankuvien väitteitä näistä asioista. Perinpohjaisen tutkinnan tuloksena voidaan määrittää, mitkä väitteet ovat järkeviä ja mitkä eivät pysy kasassa järjen ja todisteiden edessä. Jäljelle jäävät maailmankuvat voidaan edelleen jakaa alaluokkiin niiden vastakkaisten totuusväitteiden perusteella.
Pohjimmaisin erottava kysymys kaikissa maailmankuvissa on Jumalan olemassaolo. Onko olemassa jotain suurempaa, mikä on aiheuttanut tämän materiaalisen todellisuuden, jossa elämme? Tämän perusteella maailmankuvat voidaan järjestää ensin neljään ryhmään: ateismiin, monoteismiin, polyteismiin ja panteismiin. Esimerkiksi monoteismi voidaan jaotella edelleen karkeasti deismiin, juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin. Vertailua ja karsimista kriteerien perusteella voidaan edelleen jatkaa yksityiskohtaisempiin eroihin. Samalla eri maailmankuvia puolustavat ja muita kritisoivat argumentit muuttuvat yleistasoisista spesifimmiksi. Esimerkki: monoteismiä ja ateismia verratessa argumentit koskevat Jumalan olemassaoloa, kun taas kristinuskoa ja islamia vertaillessa Jumalan olemassaolo on jo jaettu väite. Tällöin voidaan käsitellä esimerkiksi Jumalan ominaisuuksia (Jumalan olemassaolo yleisesti on molemmissa maailmankuvissa jo tosi.) Tekstin lopusta löydät visuaalisen mallinnuksen prosessista.
On tärkeää huomata, että asioita tulee tarkastella kokonaisuuksina. Mikään yksittäisen argumentti ei voi täysin kumota jotain maailmankuvaa, sillä maailmankuvat ovat moniosaisia ja -ulotteisia. Samalla tavoin yksittäinen argumentti ei ole riittävä osoittamaan jotain maailmankuvaa todeksi, vaan lopullinen uskottavuus kasautuu useiden argumenttien ollessa totta. Kuten tuomioistuimessa, useat todistajat antavat lausuntonsa, joko todistaen syytettävän puolesta tai vastaan. Yksittäiset todistajat antavat vain osan tarinasta, mutta kun usea, eri tiedon alalta puhuva todistaja on samaa mieltä totuudesta, kasaantuvan argumentin vahvuus kasvaa merkittävästi – jos heidän lausuntonsa on kaikkia kilpailevia väitteitä vahvempi ja kaikki yksittäiset väitteet ovat sopusoinnussa keskenään. Kun eri näkökulmiin perustuvat todisteet tuodaan yhteen, saadaan kattava kokonaiskuva, joka on enemmän kuin osiensa summa.
Täytyy myös ottaa huomioon seuraava seikka, joka on hyvin ilmiselvä, mutta käytännössä unohtuu yllättävän usein: logiikka määrää, että jos kahden maailmankuvan (A ja B) väittämät asiasta X ovat vastakkaisia tai muuten ristiriidassa, ne ovat toisensa poissulkevia. (A väittää, että X=F kun taas B väittää X= -F) Molemmat maailmankuvat eivät voi yhtä aikaa olla tosia sillä F≠ -F. Esimerkiksi: A väittää, että Jumalaa ei ole olemassa, kun taas B väittää, että Jumala on olemassa. Vain toinen näistä väittämistä voi olla tosi. Toki ”väärissä” maailmankuvissa voi myös olla paljon tosia väittämiä, mutta tavoitteena on löytää maailmankuva, jossa epätosia väittämiä ei ole.
Kriteereitä maailmankuvien arvioimiseksi (lainattu ja sovellettu filosofi Douglas Groothuisilta):
- Ymmärrettävyys: jos maailmankuva A väittää sille keskeisen asian X, ja X on täysin mysteerinen tai käsittämätön, eikä lisää laajempaa ymmärrystä, se vie uskottavuutta maailmankuvalta A.
- Jos maailmankuva väittää asiat X, Y ja Z keskeisinä osina itseään, eikä mikään näistä yksittäisistä asioista ole itsensä kanssa tai keskenään loogisessa ristiriidassa, tämä maailmankuva voi olla totta. (Koska se ei ole loogisesti ristiriitainen)
- Jos maailmankuva väittää asiat X, Y ja Z keskeisinä osina itseään, ja mikä tahansa näistä keskeisistä osista on keskenään tai itsensä kanssa loogisessa ristiriidassa, maailmankuva ei ole tosi.
- Sisäinen loogisuus: jos maailmankuva on yhtenäinen ja sen keskeiset väittämät ovat sopusointuisia keskenään, se on todennäköisemmin tosi kuin maailmankuva, jossa väittämät eivät ole tällä tavalla yhteydessä.
- Empiiriset todisteet: mitä paremmin maailmankuvan väittämät voidaan todistaa tieteellisillä, historiallisilla tai muilla empiirisillä menetelmillä, sitä todennäköisemmin tämä maailmankuva on tosi.
- Eksistentiaalinen elinkelpoisuus: jotta maailmankuva olisi todennäköisesti totta, sen täytyy olla ”eksistentiaalisesti elinkelpoinen”. Tämä tarkoittaa sitä, että maailmankuvan mukaisesti eläminen ei vaadi filosofista tekopyhyyttä ja teeskentelyä. Toisin sanoen se ei vaadi hämäävää ja epärehellistä selittelyä piilottaakseen selkeitä ongelmakohtia. Tämä kertoisi, että maailmankuva ei vastaa todellisuuteen. New Age -hengellisyys on esimerkki maailmankuvasta, joka ei ole eksistentiaalisesti elinkelpoinen: sen mukaan maailmassa ei ole objektiivista pahuutta, vaan pahuus on näennäistä, ja on olemassa vain ”mielessä”; se on alempi tietoisuuden taso. Tällaisen pahuuden kieltävän maailmankuvan on jatkuvasti vähäteltävä ja uudelleen määriteltävä pahuus olemattomaksi tai kuvitelluksi. Mutta kuka voisi jatkuvasti elää tällaisen ajattelun mukaisesti? Miten yksikään järjellinen olento voi ajatella näin kohdatessaan raiskauksen tai murhan?
- Kehitys: maailmankuvan tai teorian asteittainen kehittyminen/laajentuminen ajan saatossa on hyväksyttävää. Mutta jos maailmankuvaan täytyy sopeutuakseen tehdä merkittäviä muutoksia sitä vastustavien todisteiden ilmestyessä, se menettää rationaalisen oikeutuksen.
- Yksinkertaiset selitykset ovat parempia/uskottavampia kuin monimutkaiset. Maailmankuvan ei tulisi käyttää ylimääräisiä asioita selityksissään eikä argumenttien tulisi olla monimutkaisempia kuin on tarpeen sen väitteiden todistamiseksi.
- Jos maailmankuva on tosi, sen tulisi johtaa älylliseen ja kulttuuriseen tuotteliaisuuteen. Mitä suurempi tämä tuotteliaisuus on, sitä todennäköisemmin maailmankuva on tosi. Tämä kriteeri osittain johtaa itsensä aiemmista kriteereistä: jos maailmankuva on 1) selittävä, 2) sisäisessä sopusoinnussa, 3) yhtenäinen, 4) faktuaalisesti riittävä ja 5) eksistentiaalisesti elinkelpoinen, sen tulisi mahdollistaa ja inspiroida kulttuurista ja älyllistä tutkintaa, luovuutta ja tuotteliaisuutta.
Näiden periaatteiden pohjalta voimme lähestyä systemaattisesti eri maailmankuvien vertailua ja karsia epäpätevät ehdokkaat, kunnes saavumme oikeaan vastaukseen. Alla on visuaalinen esitys prosessista. Se on kokonaisuudessaan hyvin laaja, eikä sen yksityiskohtainen läpikäyminen olisi tässä käytännöllistä tai hyödyllistä. Aloituskohta riippuu omasta maailmankuvastasi. Tältä sivustolta löytämäsi kirjoitukset antavat alkeelliset mutta toimivat työkalut tärkeimpien kohtien arviointiin, ja linkitetyt sisällöt auttavat edelleen turhien haarojen karsimisessa.
Yhteenveto
Pascalin vedonlyönti tekee erittäin selväksi, että kysymys Jumalan olemassaolosta on vastauksen arvoinen. Pelissä on äärimmäiset panokset. Vedonlyöntimatriksin voi rakentaa myös muille maailmankuville, mutta kristinuskossa panokset ovat kovimmat. Eri maailmankuvien totuusarvoa voidaan arvioida keskenään esimerkiksi sisäisen ja ulkoisen loogisuuden, elinkelpoisuuden sekä empiiristen todisteiden avulla.