Valistuksen ajasta lähtien lukuisat eurooppalaiset ajattelijat ja historioitsijat ovat kuvanneet Rooman valtakunnan ja renesanssin välistä aikaa synkkänä ja taantumuksellisena. Valistuksen aikainen historioitsija Edward Gibbon sanoi, että Rooman valtakunnan hajoaminen oli ”raakalaismaisuuden ja uskonnon riemuvoitto.” Monet muut valistusajattelijat, kuten Voltaire ja Rousseau toistivat samaa sanomaa. Tätä historian jaksoa nimitetään keskiajaksi, ja usein se asetetaan historian yleiseen narratiiviin seuraavasti: Rooman imperiumin hajottua Eurooppa ajautui yhteiskunnallisen, kulttuurillisen ja älyllisen kehityksen taantumaan, ja Kirkon vaikutus jarrutti sen toipumista noin tuhat vuotta. Vastakappaleena pidetään renessanssin aikaa (n. 1400-1600 jKr.), jolloin Eurooppa alkoi herätä tuhatvuotisesta taantumuksestaan: kun Kirkon vaikutusvalta väheni Pohjois-Italian suurkaupungeista alkaen, kulttuuri pääsi nousemaan uuteen kukoistukseen. Uusi ilmapiiri mahdollisti vapaamman ajattelun ja tieteellisen tiedon tavoittelun. Renessanssin tuottama herääminen yhdessä reformaation uskonnollispoliittisen vapautuksen kanssa johti Euroopan valistuksen aikaan, joka tuotti vallankumouksen filosofiassa, politiikassa ja tieteessä. Länsimainen tietoisuus mursi läpi uskonnollisen tukahduttamisen rajoitteista, valmistaen tien moderniin nykyaikaan.
Tätä mallia on opetettu vuosisatoja, ja se on pysynyt hyvin elossa nykypäivään asti. Populaarikulttuurissa ja perustason historian opetuksessa länsimaiden historia jaetaankin usein karkeasti neljään aikakauteen: 1) antiikin aika, 2) keskiaika, jolloin Kirkolla oli ylivalta, 3) Renessanssi ja valistuksen aika, joka avasi tien 4) moderniin aikaan. Englannin kielessä termi ”keskiaika” on usein korvattu termeillä ”pimeä keskiaika” (Dark Ages) tai ”uskon aika” (Age of Faith), viitaten aikakauden synkkään/uskonnon värittämään luonteeseen. (Mielestäni myös suomen kielen termi ”keskiaika” antaa tietyllä tasolla viitteitä siitä, että ajanjakso oli siirtymää kahden merkittävämmän vaiheen välillä.)
Vakavasti otettavat historian tutkijat ovat kuitenkin pitkään tienneet tämän mallin olevan täyttä huijausta. Rodney Stark kuvaa asetelmaa: ”On sopivaa käyttää termiä ’renessanssi’ määrittämään tietty taiteiden ajanjakso, jolloin kiinnostus klassisen ajan tyyleihin heräsi uudelleen ja siten erottaa tämä taiteen jakso gotiikasta tai barokista. Mutta on sopimatonta käyttää tätä termiä määrittämään pimeitä keskiaikoja seurannut älyllisen edistyksen ajanjakso, sillä pimeitä keskiaikoja ei koskaan ollut olemassa.”1 Annetaan ensin kontekstia kuvaamalla Rooman valtakunnan aikaa aiheeseen sopivasta näkökulmasta, minkä jälkeen keskitymme sitä seuranneeseen keskiaikaan.
Rooman valtakunta: jumittunut imperiumi
Vuonna 410 jKr. visigoottien kuningas Alarik valloitti ja ryösti Rooman ja tuhosi sen imperiumin. Tai no, Rooman ryöstö ei kaatanut imperiumia siltä istumalta. Imperiumin läntisen osan pääkaupunkina toimi tuolloin Ravenna josta käsin keisari hallitsi, ja viimeinen keisari syöstiin vallasta vasta 476 jKr. Imperiumin itäinen osa, Bysantin valtakunta, jatkoi olemassaoloaan jossain muodossa vielä 1400-luvulle asti. Rooman ryöstöä voidaan kuitenkin pitää yksittäisenä tapahtumana, joka merkkasi symbolisen lopun tälle valtakunnalle. Monet aikalaiset sekä valistuksen ajan ajattelijat surivat tapahtumaa sivilisaation loppuna.
Rooman valtakausi ei todellisuudessa ollut niin kehityksellinen ja sivistynyt kuin sitä romantisoineet valistuksen ajattelijat antoivat ymmärtää. Valtaosa roomalaisesta kulttuurista, kirjallisuudesta, uskonnosta ja filosofiasta adoptoitiin Kreikasta. Kreikan kieltä, ajattelua ja taidetta pidettiin suuremmassa arvossa kuin roomalaisalkuisia vastineita: Teknologian ja talouden kehitys oli myös hyvin vähäistä. Yksi keskeinen syy tälle kehityksen pysähtymiselle oli Rooman imperialistinen ja ekspansionistinen luonne: sen toiminta ja ylläpito tukeutui laajalti sodista ja alueiden valtaamisesta saatavaan talousvoittoon ja ennen kaikkea orjiin. Rooma oli jatkuvasti sodassa: joko valloittamassa uusia alueita, puolustautumassa rajanaapureiltaan tai tukahduttamassa hallitsemiensa kansojen kapinoita. Esimerkiksi Plutarkhos (46-120 jKr.) arvioi, että Julius Caesarin sotakampanjat Galliassa toi Roomalle ainakin miljoona orjaa. Tämä jatkuva halpojen orjien virta toimi esteenä teknologian ja talouden kehitykselle, koska innovaatiolle ei yksinkertaisesti ollut suurta tarvetta. Roomalaiset esimerkiksi tiesivät vesivoimasta, mutta käyttivät silti orjia vesipumppujen ja jauhomyllyjen voiman lähteinä. Orjatalous myös laajalti syrjäytti maaseudun itsenäisten maanviljelijät, ja tilalle muodostui latifundiumeja, suuria orjavoimalla toimivia maatiloja. Syrjäytetyt maanviljelijät muodostivat köyhän ja valtiosta riippuvaisen kaupunkiväestön, joka täytyi pitää tyytyväisenä ”leivällä ja sirkuksella” poliittisen epävakauden välttämiseksi. Vielä sananen tekniikasta: vaikka sutkautukset roomalaisten teiden erinomaisuudesta ovat yleisiä, ne eivät olleet mitään erityistä. Tiet olivat usein kapeita ja monista paikoin liian jyrkkiä muulle kuin jalan kulkemiselle. Roomalaisten teiden päätarkoituksena oli mahdollistaa sotilaiden siirtyminen, mutta yleensä sotilaat ja muut kulkijat kävelivät mieluummin tien pientareella aina kun mahdollista.
Rooman hajoamista on pyritty selittämään mitä omalaatuisimmilla teorioilla. Saksalainen historioitsija Alexander Demandt julkaisi vuonna 1984 kokoelman näistä teorioista, joita kertyi 210. Valtaosa teorioista asetti itse roomalaiset syyllisiksi: Rooma hajosi sen sisäisten epäonnistumisten ja puutteiden vuoksi. Rooman imperiumin läntisen osan tuhoutumisen syynä ei ollut taloudellinen taantuminen, tai kuten jotkut ovat teorisoineet, maaperän köyhtymisestä johtuneet nälänhädät. Ajanjakson arkeologinen todistusaineisto osoittaa talouden olleen nousukaudella, eikä nälänhädästä ole ainoatakaan historiallista viitettä. Osa aikalaisista ja valistuksen aikaisista/jälkeisistä historian kertojista ovat pitäneet kristinuskon leviämistä ja vaikutusta osasyyllisenä imperiumin hajoamiseen. Stark kuitenkin huomauttaa, että valtaosa sisäisistä ongelmista vaikutti yhtä lailla molemmissa imperiumin osissa ‒ mutta ainoastaan länsi hajosi, idän pysyessä vielä pitkään. Valtion byrokratia ja korruptio oli läsnä myös idässä, ja kristinuskon vaikutus oli siellä vahvempi kuin lännessä. Imperiumin hajoamisen yksityiskohtien läpikäyminen menisi jo hieman ohi aiheesta, joten koostetaan se tällä: Rooman hajoaminen tärkeimmät syyt olivat sotilaallisia. Stark kirjoittaa: ”Goottien Rooman ryöstö oli suurelta osin persialaisten aiheuttama. Asettamalla niin jatkuvan sotilaallisen uhkan idästä persialaiset sitoivat kiinni paljon imperiumin sotilasvoimaa, joka olisi muuten voitu lähettää auttamaan länttä. Sen sijaan läntisen imperiumin täytyi pärjätä ilman.” Vaikka Alarikin tekemä Rooman ryöstö antaa vaikutelman nopeasta tuhosta, laajaa katastrofia tai rappeumaa ei koskaan tullut. Rooman ryöstöä seurannutta varhaiskeskiaikaa voidaan kuvata parhaiten hitaana ja rauhallisena muutoksena.
Rooman valtakunnan aika on tietysti monella tapaa äärimmäisen merkittävä, ja se muokkasi maailmanhistoriaa. Mitä inhimilliseen, älylliseen tai muuhun kehitykseen tulee, Roomalla ei ollut paljoa tarjottavaa. Kuten sitä edeltäneet imperiumit, Rooma oli ohittanut lakipisteensä ja laski horisonttiin. Stark kirjoittaa: ”Länsi-Rooman valtakunnan sortuminen oli itse asiassa kaikista hyödyllisin tapahtuma länsimaisen sivilisaation kannalta, sillä se päästi valloilleen niin monia merkittäviä ja edistyksellisiä muutoksia.”2
Keskiajan kehitykset
Rooma oli ja meni. Nyt pääsemme ruotimaan sen jälkeistä aikaa, jota valistuksen ajattelijat ja heidän älylliset perillisensä kuvaavat niin totuudenvastaisesti. Starkin mukaan väite pimeästä keskiajasta perustuvan neljään pääväitteeseen:
1) suurin osa kaupungeista hylättiin ja ne raunioituivat.
2) kaupankäynti luhistui, rajoittaen paikalliset yhteisöt omiin, hyvin rajallisiin resursseihinsa.
3) luku- ja kirjoitustaito lähes hävisi.
4) keskimääräinen elintaso romahti selviytymistasolle.2
Pureudutaan näihin väitteisiin yksitellen.
Kyllä, imperiumin alueen kaupunkien määrä väheni ja asukasluvut laskivat huomattavasti. Esimerkiksi Rooman asukasluku oli noin 500 tuhatta vuonna 400 jKr, mutta vain 50 tuhatta vuonna 600. Moni suurista kaupungeista hävisi kokonaan. Syynä tälle oli yksinkertaisesti se, että nämä kaupungit eivät enää palvelleet mitään tarkoitusta! Imperiumin kaupungit olivat valtion tukemia, ja niiden tarkoitus oli valtiollisten asioiden hoitaminen, kuten veron keruu, paikallisen hallinnon järjestäminen ja sotilaiden majoittaminen. Ne olivat kulutuksen, eivät tuotannon keskuksia, eikä niillä ollut itsenäistä tarkoitusta ilman imperiumin hallintokoneistoa. Sen sijaan Rooman jälkeisessä Euroopassa alkoi muodostumaan kaupunkeja, jotka keskittyivät kaupankäynnin ja tuotannon ympärille. Tällaisia oli Pohjois-Euroopassa jo ennen imperiumin hajoamista. Kaupungit eivät olleet yhtä suuria, koska toisin kuin Rooman aikana, niihin ei virrannut valtion tukia ylläpitämään toimettomia ihmismassoja ruokajakelun ja viihteen avulla. Kyse oli muutoksesta, mutta ei rappeutumisesta.
Samalla tavoin kaupankäynnin väheneminen oli näennäinen ilmiö. Ökyrikkaan roomalaiseliitin vähentyessä luksustuotteiden vaihto todennäköisesti vähentyi, mutta kokonaisuudessaan kaupankäynti lisääntyi jo varhaiskeskiajalla aiempaan verrattuna. Imperiumin aikaan tapahtui paljon tavaran siirtymistä, mutta kyse ei ollut tuottavasta kaupankäynnistä, vaan verojen ja perittävien siirtymisestä Rooman ja sen alaisten välillä: Roomaan virtasi hyödykkeitä, orjia, rahaa ja metalleja, mutta takaisin päin kulki enimmäkseen “sotilaita ja veronkerääjiä.”2 Sen sijaan pohjoisen “barbaarit” olivat perustaneet aktiivisia, pitkän matkan kauppareittejä jo ennen imperiumin hajoamista. (sivuhuomio: nämä barbaarit kuten frankit ja gootit olivat hyvin “roomalaistuneita” jo ennen imperiumin hajoamista. Myös kuningas Alarik oli tehnyt sotilasuran imperiumin armeijassa ennen kuninkaaksi nousua.) Rooman jälkeisessä Euroopassa käytiin paljon kauppaa käytännöllisiin hyödykkeisiin kuten työkaluihin, aseisiin, lasiin ja villatuotteisiin painottuen. Ihmisten elintaso ei myöskään laskenut. Toisin kuin imperiumin jälkeen, sen aikana kansalle jaettiin paljon ilmaista leipää, oliiviöljyä ja viiniä. Tästä huolimatta luurankojen isotooppianalyysi osoittaa, että ”pimeän keskiajan” ihmiset söivät erittäin hyvin, ja kasvoivat suuremmiksi kuin imperiumin asukkaat.
Euroopan luku- ja kirjoitustaidon häviäminen on myös myytti, koska se oli harvinaisuus jo imperiumin aikana. Ei ole epäilystä siitä, etteikö valtaosa olisi ollut luku- ja kirjoitustaidottomia Rooman jälkeisessä Euroopassa, mutta Roomankin aikana luku- ja kirjoitustaitoisten osuus oli todennäköisesti alle viisi prosenttia väestöstä. Mutta se mikä väheni imperiumin jälkeen useammaksi vuosisadaksi oli kirjallisuuden tuotanto. Varhaisilta keskiajoilta on säilynyt huomattavasti vähemmän kirjoituksia kuin Rooman aikakaudelta. Mistä tämä johtui? Suureksi osaksi siitä, että suurille imperiumeille ominainen varakas ‘vapaaherraluokka’ oli hävinnyt. Imperiumin vallassa olevilta alueilta kerättiin valtavasti varallisuutta, joka ylläpiti roomalaista eliittiä, joiden ansiota kirjallisuuden hankkeet usein olivat. Varallisuuden virran tyrehtyminen johti vapaaherrojen eliitin kuihtumiseen: tämän myötä jäljellä oli paljon vähemmän ihmisiä, joiden ei tarvinnut tehdä työtä elääkseen, eikä kirjoittamiselle tai muulle ”tuottamattomalle” työlle ollut paljoa tekijöitä. (Keskiajan edetessä kirjallinen ja älyllinen kulttuuri kuitenkin kasvoi määrässä ja laadussa.) Kirjallisuuteen keskittyneille valistuksen ajattelijoille tämä oli riittävä todiste keskiajan pimeydestä, mutta edellä mainittujen pointtien lisäksi muun muassa teknologian kehitys sanoo toisin.
Ranskalainen keskiajan tutkija Jean Gimpel kutsui keskiaikaa ”yhdeksi ihmiskunnan suurista innovaation aikakausista.” Gimpel oli oikeassa, sillä keskiajalla Euroopassa tapahtui ennennäkemätöntä kehitystä ja sen laaja-alaista soveltamista maataloudessa, energiassa, logistiikassa, tuotannossa, kaupankäynnissä, sotateknologiassa ja korkeakulttuurissa. Osa näistä kehitysaskelista oli tapahtunut jo imperiumin loppuaikoina pohjoisen barbaarien keskuudessa.
Esimerkiksi nykyisen Saksan puolella oli otettu käyttöön rautainen kyntöaura. Tämä lisäsi maatalouden tuotantoa niin paljon, että se aiheutti räjähdysmäisen väestökasvun. Samaan aikaan Rooman maatalous perustui huomattavasti tehottomampaan raaputusauraan, joka koostui riviin asetetuista kepeistä. Uudella kyntöauralla pystyttiin kaksinkertaistamaan samasta maasta saatu sato. Keskiajalla myös eläinvoiman käyttö tehostui. Rooman aikainen valjastusteknologia ei mahdollistanut vetohevosten käyttöä, mutta 900-luvulla Eurooppassa opittiin valjastamaan hevonen uudenlaisella valjaalla, joka mahdollisti kuorman asettamisen hartioille kaulan sijaan. (Tämän uuden valjaan spekuloidaan tulleen Kiinasta.) Aiemmin kuljetuksessa ja maataloudessa oli käytetty härkiä, mutta uuden keksinnön myötä nämä voitiin korvata hevosilla, jotka olivat vahvempia ja nopeampia. Varhaisen keskiajan innovaatiot eli kyntöaura, hevosvoima, hevosenkengät ja parempien viljelymenetelmien yhdistelmä johti ennennäkemättömään tuottavuuden ja tehon kasvuun. Ei siis ihme, että keskivertoon roomalaiseen verrattuna (ja myös keskiajan globaaliin keskiarvoon verrattuna) euroopan keskiajan ihminen oli terveempi, suurikokoisempi ja todennäköisesti älykkäämpi ‒ sillä heikko ravitsemus rajoittaa myös kognitiivista kehitystä. Ruuan saatavuuden kasvu johti myös pitkään kestäneeseen populaation kasvuun Euroopassa.
Rooman hajoamisen jälkeen syntyi suurta kehitystä myös voiman tuotannossa. Vaikka roomalaiset tiesivät vesivoimasta, sitä ei käytetty orjien ollessa halpoja ja helposti saatavilla. Laaja-alaisen orjatalouden väistyttyä vesi- ja tuulivoimaa alettiin hyödyntää ja tehostaa kasvavissa määrin. 1000-luvulla Englannissa oli jo 6500 vesivoimalla toimivaa myllyä, eli noin yksi mylly viittäkymmentä perhettä kohden. Insinööritaidon kehittyessä tuuli- ja vesivoimaa pystyttiin hyödyntämään entistä tehokkaammin ja monipuolisemmin. Vesivoimaa käytettiin keskiajalla muun muassa puun ja kiven sahaamiseen, työkalu- ja aseteollisuuteen, kankaan valmistukseen ja paperin tuotantoon. Myös tuulivoimalla oli merkittäviä seuraamuksia muun kehityksen kannalta. Keskiajan insinöörit kehittivät tuulivoimalla toimivia pumppuja, mikä esimerkiksi mahdollisti nykyisten Alankomaiden ja Belgian alueiden laajentumisen (suuri osa näistä alueista oli meren pinnan alapuolella Rooman imperiumin aikaan). Vesivoiman tavoin tuulivoimaa hyödynnettiin hyvin laajalti. 1200-luvun loppupuolella Eurooppa oli jo niin täynnä tuulimyllyjä, että myllyjen omistajat alkoivat haastamaan toisiaan oikeuteen tuulen virtauksen estämisen vuoksi!
On hyvä huomata, että suuri osa tästä kehityksestä tapahtui kroonisen sotimisen keskellä. Historijoitsijat ovat yhtä mieltä siitä, että keskiajan Eurooppa oli jatkuva sotatanner (vaikkakin sodat käytiin usein pienellä skaalalla). Osasyynä oli todennäköisesti imperiumin (joka soti myös paljon) jäljestä jäänyt voimatyhjiö, osa voi selittyä Euroopan vaihtelevalla maantieteellä. Oli taustalla mikä hyvänsä, jatkuva sotiminen toi myös innovaatioita sotateknologiassa: satulat kehittyivät, hevosia jalostettiin ja varustus sekä aseet paranivat. Euroopan sotateknologiasta tuli aikansa parasta.
Sananen tieteestä
Vaikka valistuksen aikaa pidetään yleensä modernin tieteen alkuna, tieteen juuret ylettyvät paljon syvemmälle historiaan. Valistuksen ja tieteen syysuhteellinen yhdistäminen on täysin todenvastainen, uskontoa ja Kirkkoa vihanneiden ajattelijoiden itseään onnitteleva yritys omia tiede ja sen hedelmät oman ajatusmaailmansa tuotteeksi. Tämän perinteen aloittivat valistusajattelijat kuten Voltaire, mutta lukuisat sekularistit ovat jatkaneet tätä perinnettä nykypäivään asti. Nykyinen standardikäsitys on se, että tiede alkoi toden teolla kehittymään, kun Kirkon ahdasmielinen ajattelu alkoi menettämään otettaan. Totuus on täysin päinvastainen: tiede ei kehittynyt kristinuskosta huolimatta, vaan juuri kristillisen maailmankuvan ja Kirkon kannustuksen takia! Koska kyseessä on niin merkittävä käsite, sille on omistettu oma julkaisunsa. Tässä kohtaa on kuitenkin aiheellista sanoa muutama sana tieteen kehityksen yhteydestä keskiaikaan. Stark kirjoittaa osuvasti: ”Perustavanlaatuisin syy länsimaisen sivilisaation nousulle on ollut sen kirkkaimpien mielien omistautuminen tiedon löytämiselle. Ei valaistumisen. Ei viisauden. Vaan tiedon. Ja tämän tiedolle omistautumisen pohjana oli kristillinen omistautuminen teologialle.”2 Teologialla tarkoitetaan Jumalaan liittyvien asioiden muodollista päättelyä. Teologia selvensi kristillistä maailmankuvaa niin, että se lähes yksinomaan mahdollisti tieteen synnyn. Tieteellistä menetelmää ei keksitty valistuksen aikana. Tieteen älyllinen kehys ja sen merkittävät ensiaskeleet tehtiin keskiajalla, useimmiten luostareissa pappien ja munkkien toimesta. Esimerkiksi 1100-1200-luvulla perustettiin maailman ensimmäiset yliopistot, laajalti Kirkon miesten toimesta. Tarkoituksena ei ollut vanhan, opitun tiedon välittäminen, vaan uuden kehittäminen ja innovaatio. Tieteen ja Kirkon historiallista yhteyttä käsittelevä julkaisu löytyy täältä. (<-julkaisu ja linkki tulossa)
Yhteenveto
Pimeän keskiaika on täysi myytti, ja historian rehellinen tarkastelu osoittaa keskiajan olleen kaikkea muuta kuin pimeää: se oli merkittävää kehityksen aikaa lähes kaikilla ihmiselämän osa-alueilla. Sivilisaatio ei tuhoutunut Rooman valtakunnan hajottua, vaan hajoaminen teki tietä kehityksen jatkumiselle. Ajatus pimeästä keskiajasta on Kirkolle katkeroituneiden valistuksen ajattelijoiden aloittama ja monien heitä seuranneiden jatkama historiallinen revisio, joka on totuudenvastainen likikatseisen tarkastelun, ideologisten vinoumien ja (aiemmin) puutteellisen todistusaineiston vuoksi. Ajatus siitä, että Kirkko ajoi Euroopan taantumaan ja pidätteli sitä palautumasta on täysin järjetön, koska taantumaa ei koskaan ollut! Kuten tässä on jo lyhyesti vihjattu ja kuten tulet myöhemmin huomaamaan, saamme kiittää kristinuskoa (ja tarkemmin sanottuna Katolista Kirkkoa) lähes kaikesta hyvästä ja rakentavasta mitä länsimaiselle sivilisaatiolle on kertynyt.
(Tämä julkaisu pohjautuu laajalti Rodney Starkin teoksiin How the West Won: The Neglected Story of the Triumph of Modernity ja Bearing False Witness: Debunking Centuries of Anti-Catholic History. Viittaukset on toteutettu melko puutteellisesti ja epämääräisesti, mutta tämän julkaisun tarkoituksena onkin ennen kaikkea innoittaa sinua lukemaan nämä erinomaiset teokset ja tutustumaan aiheeseen tarkemmin.)
Viitteet:
1: Rodney Stark, Bearing False Witness: Debunking Centuries of Anti-Catholic History.
2: Rodney Stark, How the West Won: The Neglected Story of the Triumph of Modernity