Onko paavi katolinen? Vastaus: tietysti, paavin katolisuuden kyseenalaistaminen on täysin paradoksaalinen ajatus, parhaimmillaankin retorinen! Tai näin voisi ainakin luulla. Niin hullulta kuin se kuulostaa, tämä kysymys on itse asiassa täysin relevantti meidän aikanamme, eikä vastaus välttämättä ole se mitä luulisi. Valtaosalla ihmisistä ei ole todellista käsitystä siitä, mitä katolinen usko todella on, ja mitä se on ollut yli 1900 vuotta Jeesuksen jälkeen.
Ellei satu olemaan yli 70-vuotias, joka kasvoi katolisessa uskossa, sinulla ei mitä todennäköisimmin ole mitään käsitystä siitä, kuinka radikaalisti katolinen oppi muuttui 1900-luvun puolivälissä, niin sanotussa Vatikaanin toisessa kirkolliskokouksessa (lyhyesti V2). V2 nähdään yleisesti suurena muutoksena, joka uudisti Kirkkoa ja muokkasi sen oppeja moderniin aikaan sopivammiksi. Todellisuudessa kyseessä oli jo kauan Kirkkoa vaivanneen korruption huipentuma, jolla oli kauaskantoisia seuraamuksia. Se johti moniin perusteellisiin harhaoppeihin sekä Kirkon valtarakenteen petturuuteen. Tämä essee perustelee lyhyesti seuraavan johtopäätöksen: kaikki Katolisen Kirkon papiston jäsenet ja jopa V2:n jälkeen tulleet ”paavit” ‒ jotka kannattavat, uskovat tai levittävät V2:n oppeja, eivät todellisuudessa ole katolilaisia, vaan aineellisesti siltä näyttäviä luopioita ja harhaoppisia, joko tarkoituksella tai tietämättömyyden kautta. Samoin näiden pappien, piispojen ja paavien oppia seuraavat ja uskovat ovat harhaan johdettuja.
Nämä väitteet kuulostavat ei-katolisen korvaan huvittavilta ja itseään katolisena pitävälle ne ovat vähintäänkin pöyristyttäviä. Väitteet eivät kuitenkaan perustu salaliittoteorioihin tai kenenkään yksilön omaan arvioon, vaan Katolisen Kirkon omaan, selvään ja loogiseen lakiin. Siispä tämän argumentin ymmärtäminen ei vaadi lukijalta minkäänlaista uskoa Kirkkoon, jotta johtopäätöstä voitaisiin pitää totena. Riittää, että osaa seurata katolisen opin sisäistä logiikkaa (mikä on hyvin selkeää). Jotta argumentti voidaan ymmärtää paremmin, täytyy ensin käydä läpi muutamia katolisen opin perusasioita ja historiaa. Alla oleva teksti on suurilta osin käännetty ja lainattu muista lähteistä, jotka ovat kirjoittaneet aiheesta hyvin.
Jotta sisäinen logiikka toimii, hyväksytään seuraava katolisen uskon perusajatus tämän harjoitteen ajaksi:
Katolisen Kirkon opit ovat muuttumattomia ja yhtenäisiä. Kirkon opettamat totuudet ovat Jumalan totuuksia, ja Jumalan totuus on ikuista. Tämä tarkoittaa, että jos Kirkko asettaa virallisen opin lainmukaisesti, myöhemmin säädettävien oppien täytyy aina olla yhtenäistä tämän aiemmin säädetyn virallisen opin kanssa. Aiemman opin kanssa ristiriidassa oleva uusi oppi ei siis voisi olla pitävä, vaan se olisi harhaoppia, olettaen että aiempi oppi on pätevä.
Vuoden 1917 Kaanon laki
Paavi Pius X (paavina 1903–1914) oli huolissaan modernismin vahingoittavasta vaikutuksesta ja sen soluttautumisesta Kirkon valtarakenteeseen, ja kirjoitti aiheeseen liittyen useita kiertokirjeitä vastustaakseen tätä. Sen lisäksi Pius X otti askeleen, joka saattoi olla käänteentekevä historiallinen tapahtuma, joka takasi kristikunnan turvan kriittisellä hetkellä. Katolisella Kirkolla on ollut useita vastaavia ihmeellisiä hetkiä, jotka pitivät Kirkon elossa vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Yksi tällainen klassinen historian hetki oli Maltan muslimipiirityksen voitto. Jos Maltan ritarit ja asukkaat eivät olisi estäneet muslimihyökkääjiä, on kyseenalaista olisiko kristikunta kokonaisuudessaan edes selvinnyt, ja vaikka olisi, sen kapasiteetti olisi kutistunut huomattavasti.
Pius X:n teko oli vaikutukseltaan ehkä vielä merkityksellisempi. Hän määräsi Kaanonin lain kokoonpanon. Kirkon kaikki dogmit tutkittaisiin tarkkaan, hyväksytettäisiin Kirkon magisteriumilla, ja niistä koottaisiin Kaanon laki, joka olisi kertakaikkisen valmis ja joka määräisi papistoa yksiselitteisen selvästi kaikissa dogmiin liittyvissä asioissa. Käytännössä kaikkia katolisen elämän aspekteja koskevat säännöt koottiin viimeinkin yhteen teokseen, ja tämä teos oli Kirkon pätevä laki: miten, milloin ja minkä ehdon alaisena mikäkin sääntö päti tai ei, ja mitkä seuraamukset olivat. Aiemmin oli osittaisia yrityksiä samaa päämäärää kohden, yleensä yksittäisten munkkien toimesta, mutta kunkin opin yksityiskohdat olivat monimutkaisia, sillä dogmaattiset säännöt ja niiden taustaperustelut olivat hajallaan useissa eri dokumenteissa, joita oli lähes kahden vuosituhannen ajalta.
Kaanon laki oli siis jo olemassa, mutta hajallaan lukemattomissa eri teksteissä, mikä teki sen kokonaisvaltaisesta ymmärryksestä ja käytettävyydestä vaikeaa. Pius X siis määräsi, että kaikki nämä dokumentit tuli käydä läpi ja että kaanon laki koottaisiin yhteen määräävään ja ratkaisevaan teokseen. Hän aloitti prosessin kuudentoista hyvin oppineen kardinaalin kanssa, hänen ollessa itse johtajana. Tämä laaja projekti aloitettiin vuonna 1904, ja sitä varten konsultoitiin useita akateemikkoja, teologeja sekä kaanonien ja kirkon historian asiantuntijoita. Pius X kuoli vuonna 1914, eikä siis ehtinyt todistamaan aloittamansa työn valmistumista. Hänen seuraajansa, Benedictus XV viimeisteli projektin, jonka tuloksena ensimmäinen kokonainen kaanon laki viimein julkaistiin 27. toukokuuta 1917, ja tuli virallisesti täysvoimaiseksi 19. toukokuuta 1918. Hän myös perusti ryhmän kardinaaleja, jotka olivat vastuussa kaikista ristiriidoista, joita voisi syntyä uuden kaanon lain ja vanhojen tulkintojen välillä. Vuosien 1917 ja 1958 välillä laista ei kuitenkaan löytynyt yhtään virhettä, ja siihen tehtiin ainoastaan yksi pieni säätö kaanoniin 1099 (liittyen avioliittoon). Tämä havainnollistaa hyvin työn perusteellista luonnetta.
Koko laki kirjoitettiin kirkkolatinaksi, joka on hyvin täsmällinen ja selkeä kieli. Kirkkolatinan toinen etu on sen muuttumattomuus, sillä se on niin sanotusti kuollut kieli: se ei ole aktiivisessa käytössä, joten se ei ole altis sanojen ja merkitysten muutoksille ja eroosiolle. Tämän takia kirkkolatina ja sen kielellinen tulkinta on lähes täysin samanlaista nykyään kuin se oli esimerkiksi 500 vuotta sitten. Kaanon laki ei myöskään sisällä kaikkea sitä legalistista byrokratiaa ja monimutkaistamista, joka on yleistä monissa moderneissa lakidokumenteissa (erityisesti USA:ssa). Kaanon laki perustuu roomalaiseen lakiin, eli se ei sisällä tapaoikeutta, vaan yksinkertaisesti esittää joukon periaatteita ja sääntöjä, joiden perusteella yksittäiset tapaukset arvioidaan. Laki on siis hyvin selkeä, muuttumaton ja helppo seurata. Tässä oli kirkkolain rakenteen ja historian erittäin lyhyt oppimäärä. Seuraavaksi tarkastellaan Vatikaanin toista kirkolliskokousta tämän lain valossa.
Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen harhaopit
V2:n opit koostuvat 16 eri dokumentista: neljästä ”konstituutiosta”, yhdeksästä asetuksesta ja kolmesta deklaraatiosta. Puolueettoman logiikan perusteella voidaan todeta, että nämä dokumentit ovat täynnä harhaoppeja, eli niiden opit ovat joko ristiriidassa tai täysin vastakkaisia Kirkon aiemman opetuksen kanssa. Monet näistä harhaopeista ovat täysin selkeitä, osa hienovaraisempia. Lyhyesti sanottuna V2 oli täysi purkaantuminen ja luovutus modernismin edessä: se irtisanoo katolisen uskon absoluuttisena, muuttumattomana totuutena, ja pyrkii korvaamaan sen maallisella humanismilla. Kaikkien näiden harhaoppien perusteellinen analyysi vaatisi oman kirjansa (joita on kirjoitettu, mainittu tekstin lopussa) joten alla on esitetty vain muutama keskeinen poiminta. Hyvä perusesittely V2-dokumenttien harhaopeista löytyy arkistoituna täältä: https://archive.ph/jy4tm. (Kaikki Kirkon viralliset dokumentit ovat latinaksi, ja virallisissa tulkinnoissa tulee viitata alkuperäiseen latinan tekstiin. Käytännön syistä käsitellään aihetta kuitenkin suomeksi.) Alla on tiivistettynä vain muutama V2:n dokumenteista ilmi tulleista harhaopeista.
- Oikeus uskonnonvapauteen (modernin ymmärryksen mukaisesti, eli millään uskonnolla ei saa olla yhteiskunnallista etusijaa)
- Harhaoppiset ja skismaattiset lahkot ovat keino pelastua
- Lisääntyminen ja lasten kasvattaminen ei ole avioliiton ensisijainen päämäärä
- Kristityillä ja juutalaisilla on yhteinen hengellinen perintö
- Menneet erimielisyydet muslimien kanssa tulisi unohtaa
- Kirkko arvostaa omistaan poikkeavia oppeja suuresti
- Kristityt ja ei-kristityt etsivät yhdessä totuutta ja moraalisia vastauksia
- Kirkko tarvitsee ei-uskovien apua
Kattavampi selostus löytyy arkistoituna. Yllä mainittu riittää kuitenkin demonstroimaan, että V2 oli yksiselitteisen harhaoppinen: se sisältää ajatuksia ja oppeja, jotka Kirkko on tuominnut jo aiemmin. V2 myös muokkasi pyhää ehtoollista. Mitä tämä siis tarkoittaa? Se tarkoittaa, että V2 on muodostanut uuden uskonnon, joka on merkittävästi poikkeava Kristuksen perustamasta roomalaiskatolisesta uskosta. Reformoijat muokkasivat uskonnon kolmea pääosaa: oppia, palvontaa ja järjestyssääntöjä. Alkuperäisen katolisen uskon, joka on aina pitänyt itseään yhtenä, ainoana oikeana uskona, on korvannut ekumenian usko, joka on ennen kaikkea humanistinen ja maailmaan sopeutuva. Tämä korvike on riiteiltään ja luonteeltaan kaikkea muuta kuin katolinen. Kyse ei ole kriitikkojen tarkoituksenmukaisesta negatiivisesta tulkinnasta, sillä kaikki V2:n jälkeen tulleiden paavien kiertokirjeet ja muut opin julistukset, sekä Kirkon toiminnassa ja käytännöissä tapahtuneet muutokset ovat edelleen ajaneet Kirkkoa yllä kuvattuun muotoon, ja monella tapaa paljon pahempaankin. Yksi esimerkki tästä on Jorge Bergoglion (nykyinen ”paavi” Francis) järjestämä Amazon-synodi, joka teki pilkkaa ehtoollisesta sisällyttämällä messuun amazonien pakanauskon elementtejä, muun muassa Panchamama-jumalahahmon palvomisen. Myös ”paavi” Johannes Paavali II otti julkisesti osaa pakanallisiin rituaaleihin.
Seuraamukset Kaanon lain nojalla
Jos siis lähtökohdaksi otetaan se, että katolinen usko on tosi ja että Katolinen Kirkko on Jeesuksen perustama, pyhä, yhtenäinen ja Pyhän Hengen virheeltä suojaama, käy ilmiselväksi, ettei V2:n jälkeinen kirkko voi olla tosi Kirkko. Jos V2:n opit ovat tosia, se tarkoittaa, että kirkko oli aiemmin väärässä ja että ne opit, joita Kristus on välittänyt Kirkkonsa kautta, olisivat muuttuvia eikä pysyviä. Tämä siis kumoaisi katolilaisuuden perusajatuksen Kirkon oppien muuttumattomuudesta ja paavin erehtymättömyydestä, ja siten koko käsityksen Kirkosta Jumalan suojaamana ja ohjaamana, yliluonnollisena rakenteena. V2:n opit eivät siis voi olla virallisia ja tosia, vaan niiden täytyy olla harhaoppeja.
Monet V2:ta puolustavat ja kannattavat papit ja maallikot yrittävät liiskata V2:n torjujat vetoamalla (täysin virheellisesti) paavin auktoriteettiin: teillä ei ole sananvaltaa, V2:n jälkeen tulleet paavit on valittu voimassa olevasti, ja koska paavi on erehtymätön, teidän tulee totella häntä! Tämä jättää edelleen ongelmaksi ilmiselvän ristiriidan V2:n räikeiden harhaoppien ja Kirkon muuttumattomuuden välillä, mutta on sen lisäksi täysin valheellinen väite jo itsessään kaanon lain mukaan, joka on, kuten muistamme, Kirkon virallinen ja auktoritatiivinen lakisäädös Kirkon opeista ja niiden soveltamisesta. Kaanon 188 kohta 4 on tässä yhteydessä keskeisessä roolissa. Kaanon 188 määrittelee, millä ehdoilla papistoon kuuluva menettää asemansa. Alla on englanninkielinen käännös, alkuperäinen teksti sekä selitys suomeksi.
Canon 188
Any office becomes vacant upon the fact and without any declaration by tacit resignation recognized by the law itself if a cleric: … n.4. Publicly defects from the Catholic faith.
Ob tacitam renuntiationem ab ipso iure admissam quaelibet officia vacant ipso facto et sine ulla declaratione, si clericus: …4 A fide catholica publice defecerit
Vapaamuotoinen suomennos: Henkilö menettää asemansa ilman mitään julkilausumaa ja lain itsensä perusteella, jos hän poikkeaa katolisesta uskosta julkisesti. Toisin sanoen kukaan, joka ei täysin vanno katolista uskoa (esimerkiksi uskomalla ja opettamalla harhaoppia), ei voi omata tai väittää omaavansa validia auktoriteettia katolisessa Kirkossa.
Asema (officia): kaanonin 155 mukaan kaanon laissa termi officia tarkoittaa papistoon kuuluvan hengellistä auktoriteettia ja määräysvaltaa, jonka hän on saanut Kirkolta. Se ei siis viittaa henkilön fyysiseen asemaan, vaan sen perustana olevaan hengelliseen auktoriteettiin. Mikä tahansa asema (quaelibet officia) tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tämä koskee kaikkia asemia: pappeja, piispoja sekä paaveja.
Paavi ei siis ole poikkeus tästä säännöstä, eikä vuoden 1917 kaanon laissa tai missään muualla ole mitään poikkeuksia tai erityistapauksia tämän säännön suhteen. Kirkon oppi on siis tässä kohtaa päivänselvä ja yksinkertainen: pappi, piispa tai paavi, joka pysyvästi opettaa tai uskoo harhaoppeja, menettää asemansa ja auktoriteettinsa automaattisesti lain itsensä nojalla. Siispä V2:n harhaoppeja uskovat ja opettavat papit, piispat sekä paavit eivät todellisuudessa ole pappeja, piispoja tai paaveja vaan ainoastaan sellaiseksi tekeytyviä, joko tarkoituksella tai tietämättään. Koska V2:n jälkeen tulleet ”paavit” ovat kaikki hyväksyneet ja levittäneet näitä oppeja, voidaan varmuudella sanoa, että kirkolla ei ole ollut yhtään todellista paavia vuoden 1965 jälkeen. Jos palaamme alun kysymykseen, ”onko paavi katolinen”, voimme antaa kaksi yhtä lailla pitävää vastausta. Tietysti paavi on katolinen, kun ymmärrämme paavin todellisen määritelmän. Toisaalta jos puhutaan paaviudesta tällä hetkellä, voimme aiemmin mainitun nojalla päätellä varmuudella, että vuodesta 1963 lähtien niin sanotut paavit eivät ole olleet todellisia paaveja eivätkä katolisia.
Tämä ajatuskanta on nimeltään sedevakantismi. Termi tulee latinan sanoista sede vacante, ja viittaa paavin tyhjään istuimeen. (Toinen läheinen termi on sedeprivationismi, joka on käytännössä hyvin samanlainen positio teknisillä eroilla, mutta tähän ei kannata paneutua liikaa.)
Siksi V2:n ja sitä kannattavien ”kirkon auktoriteettien” torjuminen ei siis ole millään tavalla skismaattista tai kapinallista Kirkon auktoriteettia kohtaan, vaan perustuu kivenkovasti juuri siihen: Kirkon aiemmin säätämän opetuksen perusteella on yksiselitteisen selvää, että nämä harhaoppiset eivät omaa Kirkon auktoriteettia, siispä heitä ei kuulu totella tai kuunnella.
Mihin tämä jättää Kirkon?
Onko Jeesus pettänyt lupauksensa, onko hänen Kirkkonsa täysin tuhoutunut? Ei, sillä Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen aikaan ja sen jälkeen monet papit ja piispat pitäytyivät Kirkon aiemmissa opeissa ja kieltäytyivät noudattamasta ja hyväksymästä V2:n oppeja. Siten he eivät menettäneet auktoriteettiaan Kaanon lain nojalla kuten papiston jäsenet, jotka hyväksyivät nämä harhaopit. Nämä Kirkon opille uskolliset papit ja piispat ovat jatkaneet työtään ympäri maailmaa, toimittaen tehtäviään ja jakaen sakramentteja uskoville.
On selvää, että Kirkon tilanne on tällä hetkellä erikoislaatuinen, mutta ei kuitenkaan kaikin puolin uniikki Kirkon historian näkökulmasta tarkasteltuna. Entisen paavin ja uuden paavin valitsemisen välillä Kirkko on ollut aina ilman paavia, eli on vallinnut niin sanottu interregnum, aukko hallinnossa. Lisäksi historian aikana on ollut lukuisia kiistoja paaviudesta, ja ongelman selvittäminen on voinut viedä useita vuosia. Esimerkiksi 1400-luvun alkupuolella Kirkossa oli kolme yhtäaikaista ”paavia”. On totta, että nyt on Kirkon pisin aika ilman todellista paavia ‒ yli 60 vuotta. Mutta tämä ei sinänsä muuta mitään. Kirkko on yhtä lailla olemassa, ilman paavia tai ei, eikä Kirkko ole koskaan asettanut mitään aikarajaa interregnumin kestolle. Teoriassa voitaisiin valita uusi paavi, mutta nykyisessä tilanteessa se ei ole käytännön kannalta järkevää. Poikkeuksellista on myös se, että Kirkon viholliset ovat onnistuneet vakuuttamaan yleisön valheesta: suurin osa katolisista ei tiedä Kaanon laista tai kirkkohistoriasta, ja uskoo näiden harhaoppisten olevan todellisia Kirkon johtajia.
Asian tekee erittäin vaikeaksi se, että meillä on ihmisinä hyvin vaikeaa erottaa rationaalista ajattelua ja totuutta omasta identiteetistä ja retorisista vaikutteista: on esimerkiksi hyvin vaikeaa vakuuttaa katolisessa kulttuurissa kasvanut, hartaasti uskova ihminen siitä, että hänen lapsuudestansa asti tuttu pappi on harhaoppinen ja että hänen kirkkonsa ei todella ole katolinen. Kyseinen henkilö kuitenkin on katolinen, kuten myös muutkin yleisesti katoliseksi tunnustautuvat. Asiasta tietämättöminä he eivät ole syyllisiä mihinkään, mutta ovat kuitenkin harhaan johdettuja. Mutta esimerkkimme henkilöllä on vahvat tunnesiteet siihen uskon kokemukseen ja yhteisöön. Hän todennäköisesti ajattelee olevansa täysin oikeassa uskossa, ja saa tästä ajatuksesta turvan tunteen. Kun hän kohtaa todellisuuden, perusta vedetään alta ja hän kokee olonsa täysin turvattomaksi ja petetyksi. Monelle tämä on liikaa, ja sen sijaan että he todella ajattelisivat asiaa, he torjuvat sen tunteellisin perustein ja vetäytyvät takaisin tietämättömyyden turvaan. Totuuden kohtaaminen on usein järkyttävää, varsinkin jos huomaamme itse olevamme väärässä. Mutta totuus ei perustu julkiseen mielipiteeseen. 1+1 ei ole 3 eikä valkoinen ole mustaa silloinkaan, kun koko maailma väittää toisin. Kohdatessamme totuuden, meidän tulee ottaa siitä selvää.
Miten edetä asian suhteen
Tämä aihe ei todellakaan ole paras lähtökohta katolisuudesta oppimiseen, mutta se on silti välttämätön. Maallikolle, joka ei ehkä ole katolinen tai edes kristitty, ja joka ei tiedä juuri mitään teologiasta ja vielä vähemmän eklesiologiasta (kirkon rakenteen opista), sedevakantismista oppiminen herättää hämmennystä ja nostaa lukuisia kysymyksiä jo ennen kuin järkevä pohja katolisuuden totuudelle on rakentunut. Toisaalta aihe on välttämätön, sillä asiaa tiedostamaton henkilö ei muuten pysty käsittämään Kirkossa vallitsevaa tilaa, ja johtuu mitä todennäköisimmin harhaan koska hän ymmärtää katolisuuden tarkoittavan nimenomaan Vatikaanin II kirkolliskokouksen jälkeistä, modernistista, ei-katolista hirvitystä. Ulkopuolelta tuleva tervejärkinen ja asenteeltaan rehellinen ihminen usein kuitenkin vaistoaa että jokin on pielessä, joten hän hylkää katolisuuden jo tämän perusteella.
Siksi kehotan sinua, joka etsii totuutta, seuraavaan lähestymistapaan: ymmärrä, että Kirkko on kriisissä, ja että valtaosa siitä on harhaoppisten valtaama. Tiedostettuasi tämän, älä sukella jokaiseen teologis-tekniseen kysymyksen ja vaihtoehtoon, sillä varustautumattomana se herättää enemmän epäluuloa ja kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Sen sijaan palaa peruskäsitteisiin: kristilliseen filosofiaan ja apologetiikkaan. Löydä rehelliset perustelut sille, miksi kristinuskoa kannattaisi ylipäätään pitää totena, ja mikä on sen todellinen, alkuperäinen muoto, ja mistä sen löytää nykypäivänä. Näin voit ajatuksellisesti kulkea takaisin Katolisen Kirkon nykytilanteen äärelle, rakentamalla matkan varrella selkeän, järkevän ymmärryksen siihen johtavista totuuksista, jolloin kykenet ymmärtämään edessäsi olevat seikat. Tämä sivusto pyrkii palvelemaan nimenomaan tätä tarkoitusta, vaikkakin hyvin vaillinaisesti, mutta toivoni mukaan riittävästi toimimaan edes pienenä sysäyksenä totuuden etsinnälle. Etsivä löytää.
Jos haluat perehtyä sedevakantismin argumenttiin ja sen vasta-argumentteihin laajemmin, tässä on Tony Lowen luoma videosarja, joka käy läpi argumentteja sedevakantismin puolesta ja sitä vastaan. Sarjan suomennettu litteraatti on työn alla. Valmiin julkaisun linkki tulee löytymään tästä.